sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Uusi alku - laitteita jakoon!

Uusi vaihe opiskelun merkeissä koulumme oppilaille alkoi 8. marraskuuta, kun ensimmäiset taulutietokoneet saatiin vihdoin jakoon. Oppilaat solahtivat esteettä ja innokkaasti täppäreiden maailmaan ja heti seuraavalla oppitunnilla pääsimmekin omassa kotiluokassa jatkamaan ja jakamaan pöytäkoneilla tehtyjä töitä.

 Haasteitakin riittää. Langaton verkko ei vielä pysy liikenteen tahdissa, mutta toimii. Yhteisölliseen työskentelyyn, jota paljon käytämme ja mihin pyrimme, ei henkilökohtaiseen käyttöön suunnitelluissa ympäristöissä vielä tällä hetkellä ole sujuvia ratkaisuja. Tiedonrakentelun näkökulmasta olemme siis vielä haasteen edessä, sillä perinteinen verkko-oppimisympäristömme ei toimi iPad-laitteella samalla tavalla kuin pöytäkoneilla. Osin tätä tilannetta sekavoittaa mm. sosiaalisen median ikärajakäytännöt oppilaiden henkilökohtaisten tilien tekemisessä. Nämä ikärajat tosin eivät ole Suomen lain perusteella määriteltyjä. Käytäntöjä kartoitetaan tässä suhteessa. Yhteistili on yksi mahdollisuus. Tätä ideaa käytimme käytimme leirikoulun aikana luokan blogia kirjoittaessamme.

Päivitän tänne kokemuksia padien käytöstä  Jos sinulla on hyviä/vähemmän hyviä kokemuksia tablettiratkaisuista, laita kommenttia. Kiitos!