tiistai 8. lokakuuta 2013

Opi ja kasva - opi oppimaan

Opi ja kasva - messujen yhteydessä pidettiin pääkaupunkiseudun rehtoripäivät. Tärkeäksi aiheeksi nousi oppimaan oppimisen teema, se kun on tulossa vahvasti uuden ops:in perusteisiin mukaan. Vihdoinkin, voisi todeta, sillä termi on ollut tuttu jo 90-luvulta. Sirkku Kupiainen ja Päivi Hartman lähestyiovät aihetta mielenkiintoisesti: Mitä on oppimaan oppiminen?
Käsittääkseni oppimaan oppimisen taidoissa ollaan hyvin lähellä metakognisten taitojen kehittämistä: suunnittelua, ohjaamista ja (itse)arviointia. Oppimaan oppimisen käsitteen alle mahtuu paljon asioita. Hyvä opetus, johon kaikilla oppilailla on oikeus, toteuttaa näitä em. periaatteita ja siten myös opettaa oppilaille oppimaan oppimisen taitoja. Kupiaisen ja Hartmanin mukaan noin kolmannes oppijan oppimistuloksista voitaisiin selittää näiden taitojen hallinnalla ( ja siten myös hyvän opetuksen tuomana arvona). Ei mitenkään vähäinen osa!

Messuilla sain avata pj:n ominaisuudessa yhden Opi Talks-luennoista, jossa tutkija Minna Lakkala esitteli innovatiivisen, kehittyvän koulun -mallin, jonka hän on tutkimuksiinsa pohjautuen Liisa Ilomäen kanssa rakentanut. Yhden kohdan haluaisin taas nostaa esille: koulun johdon tuki ja osallistuminen on ensiarvoiden tärkeää innovatiivisen koulun arjessa. Silloin koko yhteisö oppii oppimaan.