tiistai 17. tammikuuta 2012

Teknologiakasvatuksen pedagogiset kehittämishankkeet alkuun!

Koulumme valittiin odotetusti mukaan niiden seitsemän helsinkiläiskoulun joukkoon, jotka aloittavat tammikuun viimeisenä kehittämishankkeen käytännön toteutuksen suunnittelun. Santahaminan koulun osalta kyseessä ovat mobiilien oppimisympäristöjen ja e-portfolion pedagogiset kehittämishankkeet. Työnimemme hankkeelle on Santamobiili. Hanketta koordinoi Helsingin opetusviraston Mediakeskus.


Hankkeen myötä kaikki koulumme oppilaat saavat telakoitavaa mallia olevat tablettitietokoneet, wlan-verkko rakennetaan riittävän nopeaksi ja oppilaille rakennetaan oma e-portfolio Fronter-oppimisympäristön lisäksi. Oppilaat ovat olleet uutisesta innoissaan, ovat jo kärttämässä koneita! Toivomme tietysti, että varustelu etenee vauhdilla ja pääsemme täysillä vauhtiin jo kevään aikana ja näin pääsemme monipuolistamaan oppimisympäristöämme ja käyttämään vielä laajemmin tutkivaa opppimista mobiilin tekniikan avulla. Tabletti on mukana muutenkin tavallisilla tunneilla, emmekä ole enää riippuvaisia tietokoneluokan varauksista.

Opetuksellisena selkärankana hankkeessa on äidinkielen taidot, jonka käytön kautta kehitämme tutkivaa otetta, yhteisöllisyyttä, omaa käsitystämme oppijana ja läsnäoloa koulussa.

2 kommenttia:

  1. Wow! Onnea!
    Kutsun itseni kylään jossain vaiheessa :-)

    VastaaPoista
  2. Ilman muuta, tervetuloa! Odotukset infran nopeasta pystyttämistä ovat korkealla..

    VastaaPoista